Aattelin nyt välillä tehdä hieman vapaamman postauksen ja fiilistellä tulevaa kesää meidän kaikkien osalta;) En tiiä miten osaisin pukee tän fiiliksen sanoiks järkevästi, kun se on sellanen että ÄÄÄÄÄÄÄÄ!:D Uskon et monet teistä ymmärtää jo tosta mitä tarkotan.;) Kielimatkojen odotusajassa ollaan jo reippaasti voiton puolella ja ekojen EF:n kurssien starttaamiseen on enää muutama hassu viikko. Tähän väliin pitää kuitenkin vielä muistutella, että toivottavasti ootte hoitaneet jo kaikki käytännön järjestelyt mitä ennen matkaa pitää hoitaa (passit, visa electronit, terveystietokysely tms. ef:lle toimitettavat kaavakkeet ainakin jenkkimatkalaisilla). Tänä vuonna on tullut myös uus käytäntö ja lähtötasotestit ovatkin jo nyt tehtävissä MyEF:n kautta, joten senkin voi käydä jo tekemässä. Mutta nyt päästetään mielikuvitus irti ja otetaan pieni etuotto tulevaan kesään!
Kuvitelkaa se fiilis kun herätyskello soi lähtöaamuna ja pomppaat pystyyn kun vieteri valmiina lähtöön;D Mulla oli ainakin hirmusia ongelmia pysyä millään tasolla normaalina tai rauhallisena ja ois tehny mieli vaan juosta ympäri seiniä innosta!:D Muistan vieläki täysin ne fiilikset ku vetelin mun kaverin kaa matkalaukkuja lentokentällä lähtevien lentojen aulassa ja bongailtiin myEF tuttuja. Se fiilis, kun lentokoneen renkaat irtos maasta ja katottiin toisiamme ja kysyttiin et tajuuko toinen minne me ollaan menossa kaiken sen odottelun jälkeen. Olin yhtä hymyä - näin jälkikäteen mietittynä oon näyttäny varmaan ihan friikille siellä hymy korvissa mut ei voi mitää;D
Oon yleensäottaenkin tosi kova haaveilemaan etukäteen kaikesta, mut kun varattiin noin puoltoista vuotta sitten mun eka kielimatka olin ihan täpinöissä ja haaveilin kaikesta hauskasta mitä voitasiin matkalla kokea. Välillä mua pelotti et jos haaveilen liikaa, niin tulisin pettymään pahasti sitten matkalla kun todellisuus kolahtais päin naamaa, mut onneks mulla oli matkalle lähtiessä kuitenkin melko avoin mieli, enkä olettanu, ettei pienintäkään vastoinkäymistä ois tullut. Välillä oltiin tosi väsyneitä ja joskus isäntäperheen iltaruoka oli vähän outoa, mut kokonaisuutena mulle jäi tosta matkasta vähintään yhtä posittivinen kuva mitä mun kuvitelmissa oli. Kun 49 päivän päästä mun lento Kaliforniaan lähtee, mä aion ottaa mukaan sen saman avoimen ja positiivisen asenteen. Toki mä en voi varmasti verrata viime kesän matkaa tulevaan, kun ne on varmasti melko erilaiset ja molemmissa on varmasti omat hyvät puolensa:)
Tän postauksen myötä blogi jää nyt pienelle tauolle, mutta seuraavaa postausta on luvassa viimestään kunhan palaan mun kielimatkan jälkeen takas Suomeen ja lupaan kertoo teille tunnelmia Kaliforniasta!;) Haluun et te kaikki kesällä matkalle lähtevät nautitte teidän kielimatkoista!:) Ootte ihania!
Tän postauksen myötä blogi jää nyt pienelle tauolle, mutta seuraavaa postausta on luvassa viimestään kunhan palaan mun kielimatkan jälkeen takas Suomeen ja lupaan kertoo teille tunnelmia Kaliforniasta!;) Haluun et te kaikki kesällä matkalle lähtevät nautitte teidän kielimatkoista!:) Ootte ihania!
Huomasin etten ollukkaan tän blogin lukija vielä, niin liityinpä sitten! :-) ja ihana muuten tää postaus, välitty selvästi tunnelmat! :-)
VastaaPoistaHeheh, kiitostaaa se oli tarkoituskin!:)
Poistahei! :) Tää ei siis mitenkään liity tähän pistaukseen mutta haluaisin tietää minkä ikäisenä lähdit ensimmäiselle kielimatkallesi? ku oon ite -99 ja mietin kannattaniiisko mun lähteä kesällä 2015 kielimatkalle Bournemouthelle yksin vai sillo 14-vuotiaan kaverini kanssa (olen itse silloin 15) kiitos tosi paljon jos vastaat tähän kysymykseeni !:) ja sinulla on muuten ihan mahtava blogi olen lukenut sen ihan läpikotaisin ja se sai minut innostumaan kielimatkasta!
VastaaPoistaJatkoa tohon edelliseen postaukseeni :)! vai siis kesällä 2014? kun en oikeen osaa päättää niin mielipiteesi auttaisi kyllä paljon tämän valinnanvaikeuden keskellä! :D
VastaaPoistaKiitoksia kehuista ja huippua jos innostuit kielimatkoista blogini perusteella, se on oikeesti todella kokemuksen arvonen matka!:)) No periaatteessa siis kielimatkat on 14-18-vuotiaille, joten ensi kesäkin olisi jo mahdollinen. Itse olin ekaa kertaa matkalla ysiluokan jälkeisenä kesänä ja olin sillon jo täyttänyt 16, mutta meijän kurssilla oli kyllä tosi paljon vuotta nuorempia ja muutamia 14-vuotiaitakin. Eli laidasta laitaan ton ikähaarukan porukkaa on, joten voithan sä lähteä jo kesällä 2014. Päätös on tietysti sun mut onhan tossa aiemmin lähtemisessä vielä sekin hyvä puoli, että jos haluut liittyä crewiin matkan jälkeen niin sulla on monta vuotta vielä aikaa käydä keräämillä pisteillä uudella kielimatkalla!;)
PoistaKiitos vastauksestasi ja taidankin varate sen kielimatkan jo 2014 kesäksi !ja tietysti bournemouthiin! ;)
PoistaHeii ihan huippujuttu! Bournemouth on kyllä aivan ihana kaupunki niinkun varmaan oot jo noista mun postauksista lueskellutkin;D Jos haluaisit auttaa mua muuten keräämään crew-pisteitä niin voit laittaa halutessasi varauksen yhteydessä Henni Hoffrénin suosittelijaksi ja olisin superkiitollinen.:) Mutta joka tapauksessa ihanaa matkaa sulle ja mukavaa odotteluaikaa! Kannattaa odotellessa jo vaikka tutustua kaupunkiin netin kautta tai lueskella englanninkielisiä sarjakuvia (Tenavat on ihan ykkösiä!)niin aika kuluu nopsaan:)) Ja jos tulee mitään kysyttävää bournemouthista tai muusta niin voit kysyä ihan vapaasti täällä blogin puolella tai sitten s-postilla henskuu-96@hotmail.com
PoistaMoi sul on ihan mahtava blogi!! mä täs mietin et sisältykö siihen n.200 pariisin vierailuu majoitykset ja ruuat tai vaa aamupala ja iltapala ? :-)
VastaaPoistaMoikka ja kiitos kehuista!:) Pariisin vierailuun sisältyy kyllä majoitukset hotellissa jaetulla huoneella. Meillä hotelli oli oikein hyväkuntoinen ja huonekaverinkin sai itse valita:) Ruokailuiden suhteen ollaan puolihoidolla eli hintaan sisältyy aamupala hotellilla, sekä yksi ruokailu päivällä. Tuo ruokailu me käytiin aina sellaisessa ravintolassa josta sai itse valita EF:n antamalla lounassetelin summalla haluamaansa ruokaa lisukkeineen ja toki jos halusi vielä jotain sitä kalliimpaa niin sai itse maksaa ylimenevän summan. Lipun summaa en tarkalleen nyt muista mutta meillä ainakin siitä jäi yleensä vielä pääruuan lisäksi pari euroa jälkkärillekkin. :) Ja sit noiden ruokailuiden lisäksi tietty sai käydä kaupungilla syömässä tai ostaa kaupasta jotain iltapalaa hotellille, joten nälässä ei tarvii elää;)
PoistaMoi sul on ihan mahtava blogi!! mä täs mietin et sisältykö siihen n.200 pariisin vierailuu majoitykset ja ruuat tai vaa aamupala ja iltapala ? :-)
VastaaPoistamoikka mul ois vaa sellasta kysyttävää et jos siel sai sen bussikortin nii paljon se makso? riittikö se sama kortti koko 3 viikoksi ? :-)
VastaaPoistaBussikortti oli muistaakseni jotain 40puntaa ja riitti kyllä koko matkan ajaksi! Se oli sellainen rallikortti jota piipauttamalla sai ajella ihan niin paljon kuin huvitti, mikä oli kyllä tosi hyödyllistä kun päivän aikana tuli useita bussimatkoja koululle, aktiviteetteihin ja illan discoon sekä takaisin. :)
PoistaToivottavasti sulle tulee hyvä kielimatka! Haluan kiittää sua tästä blogista, koska tän lukeminen on avannut mun käsityksiä EF-kielimatkoista ja muutenkin antanut tarpeellista tietoa. (Olen lähdössä Torquayhin tulevana kesänä)
VastaaPoistaOlisi kivaa, jos kertoisit, mitä pidit sun toisesta kielimatkasta! :)
Kiitos paljon!:) Ja tottahan toki palaan blogin pariin heti matkan jälkeen ja kerron matkasta ja uusista kokemuksista:)
PoistaMoikka tää blogi on aivan mahtava! Oon lähös ens kesänä Brightoniin ja oon saanu täältä tosi paljon uutta tietoa kielimatkaan liittyen! Mulle tuli semmonen mieleen et kannattaako sinne ottaa mitään semmosta kunnon takkia siis esim nahkatakkia vai onko siellä niin lämmin et riittää pelkkä huppari? :)
VastaaPoistaKiitti kehuista! Mulla ainakin oli nahkatakki mukana ja kyllä sitä välillä tuli käytettyäkin. Usein myös vedettiin just joku huppari tai neuletakki takin sijaan, mutta oli se ihan hyvä olla mukana:) Riippui siis päivästä:p muutenkin kannattaa ottaa mukaan myös pitkää vaatetta shortsien ja muiden lisäksi. Hauskaa matkaa sulle!:)
Poistahei! :-) tää blogi on ollu tosi kivaa luettava ja toivottavasti postaat siitä sun tulevasta kielimatkasta meille lukijoille!:-) ja muuten otitko sim-kortin Englannista vai ihan ef ? aattelin et tiiätkö paljon se ef:llä makso ?ja jos otit Englannissa niin paljon sielä makso suunnillee? :-) Kiitos jos vastaat !
VastaaPoistaKiitos!:) Ostin sim-kortin vasta Englannista. EF:n sim kortti olisi maksanut 20e, mutta paikan päältä ostettuna itse kortti maksoi yhden punnan ja siihen sai sitten ladata haluamallaan summalla puheaikaa. Itse latasin 15 punnalla (n. 17,50e) ja se riitti tosi hyvin. Muistaakseni sillä EF:n kortilla ei ollut ihan niin paljoa puheaikaa... Joka tapauksessa paikan päältä ostaessa liiderit autto meitä kyllä ihan mielellään, mutta kannattaa varautua siihen ettei korttia saa ehkä IHAN heti ekana päivänä vielä. Ne asiat hoidellaan kuitenkin kaikille kuntoon muutaman ekan päivän kuluessa, mutta joudut ehkä ekana päivänä vielä soittelemaan suomen sim-kortillasi kotiin, ellet ole siis ottanut ef:n kautta.:) Ja Kalifornian kuulumisia on taatusti luvassa kunhan matkaltani palailen heinäkuun lopulla.;)
PoistaHeij, munki täytyy sanoo et tosi kiva blogi sulla! :)
VastaaPoistaIte oon kans miiettiny lähtöö kielimatkalle ens vuoden kesälä ja itelläni se ois 9.luokan jälkeinen kesä.
Mutta mua mietityttää että kannattaisko mennä sellassee mAtkalle missä opiskeltaisiin vaan suomalaisten kesken vai sellanen missä ois muistaki maista oppilaita?
Itteäni kyllä kiinnostais toi muun maalaisten kanssa opiskelu, mutta sit taas pelottaa että entä jos en osaakkaa puhua tarpeeksi hyvin englantiaja olisin matkalle lähössä ihan yksin eli ilmN kaveria.
Hihihh, kiitos!:) Mä suosittelen kyllä ehdottomasti sitä kansainvälistä international-kurssia, koska sillon pääsee oikeesti käyttämään enemmän sitä kieltä, mutta sielläkin aika helposti tutustuu jo Suomen kentällä suomalaisiin ja niiden kanssa todennäkösesti tulee hengailtua aika paljon:) Yksin et matkalla kuitenkaan joudu olemaan: vaikka lähtisitkin yksin, tuut takaisin monet monet kaverit rikkaampana, koska siellä oikeesti on vaan ihan tajuttoman helppo tutustua uusiin ihmisiin kun kaikki on samassa tilanteessa, vieraalla maalla puhumassa vierasta kieltä. Ja just sen takia ei kannata jännittää puhumista! Kaikilla tulee virheitä puheessa ja välillä voi tulla pieni ajatuskatkokin että mitä pitäisi sanoa, mut tärkeintähän on et ymmärtää muita ja tulee ite ymmärretyks - vaikka sitten käsimerkkejä käyttäen;) Ja meillä suomalaisillahan on paljon parempaa englannin opetusta kouluissa, kun vertaa esim espanjaan tai italiaan. Ja vielä on lisättävä sellainen pointti, et opiskeluhan tapahtuu kielimatkalla tasoryhmissä, joten et taatusti koe itseäsi huonommaksi muiden samantasoisten joukossa:) Toivotavasti näistä oli apua ja löydät itselles mieleisen kielimatkan!:)
Poistano nyt nous kyllä matkakuume neljäänkymmeneen asteeseen.... oon lähössä lontooseen kolmeks viikoks ja täpinöissä ollaan!!!
VastaaPoistaKieltämättä matkakuumetta on liikkeellä itse kullakin!;) Huippua matkaa sulle!:)
PoistaMoikka! Ensinnäkin todella hyvä blogi :) Sitä mä kysyisin että paljonko sulla oli mukana käteistä rahaa ensimmäisiä päiviä varten :)
VastaaPoistaJa hyvää matkaa sulle! Have fun!
Hmmm... mulla tais olla jotain 300puntaa jo suomesta lähtiessä mukana, mutta en muista tarkalleen paljonko niistä meni ekojen päivien aikana. Siihen kannattaa kuitenkin varata hieman normaalikulutusta enemmän kun on maksettavana kaikenlaista bussikorteista asuntolapantteihin ja lisäaktiviteeteista simkorttiin:)
PoistaTiedätkö, että mennäänkö kahden viikon lontoon kielimatkalla käymään Stonehedgellä?
VastaaPoistaEn ole ihan varma että käydäänkö kaikista kohteista (epäilen ettei ehkä ihan kaikista), mutta ainakin bournemouthista käsin oli mahdollista käydä siellä:)
PoistaOlen miettinyt pitkään, menisinkö Malagaan vai Los Angelesiin tai New Yorkiin.
VastaaPoistaRakastan espanjan kieltä ja kulttuuria, mutta toisaalta Los Angeles ja New York kuulostaa todella houkuttelevalta! (mutta vaaralliselta) :D
Malagaan on tietysti halvempi hintakin..
Tiedätkö mitään näistä kohteista ja osaisitko neuvoa mitään vinkkiä, millä osaisin päättää minne menen? :)
Hmmm... Nyt pistit kyllä haastavan kysymyksen;) Muuta kokemusta mulla ei noista ole kuin Long Beachilta LA:n "naapurista" viime kuukaudelta ja se ainakin oli kyllä ihan huippu paikka. Vierailtiin siis losissa useampaan otteeseen ja nähtiin hollywoodit ja kaikki. Jos siis matkan hinta ei tule esteeksi, voisin ainakin suositella losia:) En kokenut itse ainakaan oloa missään vaiheessa vaaralliseksi vaikka se maailma siellä vähän isompi onkin;) Jos oot kiinnostunu siis kaliforniaan lähöstä niin mä tuun tekemään postauksia sieltä vielä tässä pian (kunhan vähän saan asetuttua taas suomeen). :)
PoistaKuinka paljon kaikkiin kuluihin menee rahaa siis sen "ohjelmahinnan" lisäksi? :) Jos olisi esim 3 viikkoa
VastaaPoistaNo summa riippuu suuresti kurssikohteesta, voisin antaa ehkä tarkempaa tietoa jos tietäisin minne olet suunnitellut matkaa.:) Mutta sen peruspaketin lisäksi kuluja tulee vielä mm. matkavakuutuksesta, peruutusturvasta, sim-kortista ja lisäaktiviteeteista oman haluamisesi mukaan. EF kuitenkin velvoittaa että kaikilla on oltava jonkinlainen matkavakuutus ja sim-kortillakin säästät huomattavasti rahaa kun ulkomaan puhelut tulee muuten kalliiksi (ja eniten säästät kun ostat kortin vasta paikallisesta kaupasta itse). Voi myös olla että joudut ostamaan bussikortin kohteesta. EF:n suuntaa-antavat, suosittelemat käyttörahat per viikko löydät tästä postauksesta: http://kielimatkalainen.blogspot.fi/2012/12/rahankaytto.html
PoistaToivottavasti tästä olisi jo jotain apua:)
Liityin crewiin ja aktivoin äsken sen mun sivun netissä. Mulla on tällä hetkellä huimat 55 pistettä, mut itekkin haluaisin tienata pisteitä blogia kirjottamalla, joten osaatko selittää miten tää homma toimii? Tarkotan siis sitä et miten yhestä postauksesta tulee ne pisteet sinne myEF'ään, pitääkö mun siis kertoa jollekkin että olen tehnyt postauksen vai siis mitä? Kiitos jos osaat auttaa :D
VastaaPoistaEli kun oot tehny postauksen, sun pitää ilmoittaa crew-vastaava Suville asiasta sähköpostilla, jossa on linkit tai screen printtaukset postauksiisi. Kannattaa lähettää sähköposti aina esim joka kuun lopussa niin saat samaan postiin kaikki kuukauden työsi ilmoitettuna ja Suvi pääsee sitten lisäilemään pisteet crew-sivuillesi.
PoistaHei, olis kiva kuulla tosta sun matkasta Kaliforniaan. :) Oon nimittäin itekin miettinyt lähteväni sinne ens kesänä. Pystyisinkö laittaa sulle vaikka sähköpostilla viestii, on nimittäi sen verran paljon kysyttävää? :D
VastaaPoistaJooo pahoittelut kun nyt vähän on kestänyt sen postauksen kanssa. Kovasti on kyllä suunnitteilla ollut, mutta on pitänyt kiirettä Suomeen tulon jälkeen niin en ole vielä julkaisukuntoiseksi mitään saanu... Postauksia on kuitenkin tulossa mahd pian ja pyrin niissä kertomaan kaikki olennaiset, mutta toki voit myös lähettää sähköpostia (henskuu-96@hotmail.com). Saattaa myös olla että teen jossain vaiheessa taas jonkun kysymyspostauksenkin...
Poista