Aiheet Fast Track -kirjassa vaihtelivat laidasta laitaan. Sieltä löytyi mm. urheiluun, mediaan, satuihin, rahankäyttöön ja liiketalouteen liittyviä kappaleita. Jokaisessa kappaleessa oppi reilusti uusia sanoja aihepiireistä. Niissä oli erilaisia tehtäviä ja erityisen paljon löytyi puhumistaitoa kehittäviä pari/ryhmäkeskusteluita. Kirjat oli kuvitettu mielenkiintoisesti ja niiden tehtävistä löytyi jokaiselle taiturillekkin hieman haasteita. Mitään hirmuisen pitkiä kirjoitustehtäviä niissä ei ollut tai ainakaan sellaisia emme tehneet.
Culture File -kirjasta löytyi tietoa kohdemaan (minun tapauksessani Englannin) kaupungeista, ruokailutottumuksista ja kaikenlaisista perinteistä, sekä hieman historiaa. Emme tähänkään kirjaan päässeet uppoutumaan täysin, mutta jonkin verran kuitenkin. Käsittelimme esimerkiksi Lontoota koskevan kappaleen ennen siellä vierailua. Myös tästä kirjasta löytyi tehtäviä, vaikkeikaan yhtä paljoa kuin siitä varsinaisesta oppikirjasta.